vaihtarina Japanissa

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Osaka






Tämän viikonlopun perusteella ei täällä viikonloput ainakaan liikaa opiskellessa mene. Sillon kun on vapaa-aikaa lähdetään katsastamaan lähiseudun kaupungit. Perjantai-iltana lähdettiin kolmen kaverin kanssa suunnistamaan Kansai Gaidain seminaariasunnoilta Osakan keskustaan. Bussista junaan, junasta metroon, metrosta junaan jne.. Linjakarttoja löytyy joka asemalta ja asemien nimet ovat myös englanniksi, joten kyllä sitä oppii niitä lukemaan. Mitä lähemmäs suurkaupungin humua tultiin, sitä täydempiä olivat junien vaunut.

Lauantaina mentiin jälleen Osakaan, tällä kertaa kiertelemään keskustan kauppoja ym. Ihan tajuttomasti ihmisiä, ei voi kyllä muuta sanoa. Pitää olla tarkkana ettei eksy toisesta, varsinkin silloin kun isolla porukalla liikkellä. Meitä oli 12 hengen porukka, joten pitää välistä tarkistaa, että kaikki ovat mukana. Hintataso on selvästi kalliimpi kuin Hirakatassa.

Sunnuntaina oli koulun retki Eisaa- festivaaleille. Japanilaista tanssia, musiikkia, ruokaa, paljon ihmisiä ja hellettä. Muistutti lähinnä suomalaisia markkinoita: paljon kojuja, joissa tarjolla erilaista ruokaa, sekä erilaisia esityksiä festivaalikansalle.

1 kommenttia:

Blogger veera kirjoitti...

Loistavaa, loistavaa, kun teit tän blogin.
Mitäs te siellä keramiikassa teette?:)

17. syyskuuta 2008 klo 23.22  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu