vaihtarina Japanissa

lauantai 27. syyskuuta 2008

Pink team.

Viestiä eteenpäin. Jalat on siis sidottu yhteen.

Noin 300 japanilaista ja vaihhto-opiskelijaa
yhteensä osallistui tapahtumaan.
Siinä ne menee.
Tehtiin myös tietokoneella tilaus, ja se saapui sähköjunalla paikalle.. :D

Tänään oli yliopiston järjestämä Sports Festival tapahtuma vaihto-opiskelijoille ja japanilaisille opiskelijoille. Opiskelijat oli jaettu neljään joukkueeseen: punaiseen, mustaan, keltaiseen ja vaaleanpunaiseen, johon minä kuuluin. Musta joukkue voitti. Me oltiin pronssilla. Päivä alkoi 9.30 ja loppui 15 aikaan. Urheilulajeja/kisoja oli monia erilaista. Yhdessä sidottiin kuuden ihmisen jalat yhteen ja sitten juostiin viestikapulaa joukkueelta toiselle. Toinen lajeista oli kädenvääntö. Kolmas Taifuuni, jonka sääntöjä en jaksa selittää. :D Hauska se kuitenkin oli. Neljäs oli borrow and run. Siinä nostettiin pahvilaatikosta paperilappu, jossa oli jokin sana ja sitten piti etsiä henkilö, jolla oli tämä ominaisuus/esine, joka lapussa luki. Esimerkiksi piti löytää henkilö, jolla oli vaaleat hiukset ja juosta tämän kanssa sitten maaliin. Huvittavaa oli se, että ekalla kierroksella mulla oli jonkun mielestä rusket hiukset ja seuraavalla kierroksella jonkun mielestä vaaleat. Sää suosi urheilijoita eilen. Toissapäivänä oli sateista, mutta lauantaina oli oikein kaunista. Täällä alkaa jo vähän ilmat viilentyä. Enää ei ole niin kova helle kuin tänne tullessa, vaikka +25 taitaa silti olla.
Viime viikolla kävin sellaisessa sushi-ravintolassa, joita "näkee telkkarissa" eli jossa sushilautaset menee liukuhihnalla ja sitten saa valita siitä mieleisensä. 100 jeniä eli noin 70 centtiä maksoi yksi teelautasen kokoinen sushiannos. Tulihan niitä muutamaa erilaista maistettua. Myös jälkiruokia kulki hihnalla. Monista vaihtoehdoista valitsin suklaamoussen tapaisen. Oikein maukasta oli.



Paljon täällä on tullut tutustuttua eri kansallisuuksiin. Yhtenä päivänä olin syömässä Taiwanilaisten kanssa (jotka opiskelevat USA:ssa). Samassa asuntolassa asuu myös latvialainen ja venäläinen, joiden kanssa käytiin toisena päivänä ulkona. Itävaltalaisen kanssa on tullut myös vietettyä aikaa. Ja jenkkien kanssa kanssakäymistä ei nyt voi välttää kun niitä on täällä 2/3 vaihtareista. Pohjoismaalaisten kanssa ei ole pahemmin tullut liikuttua. Ruotsalaisia olen tavannut täällä kolme ja norjalaisia yhden.


Kohta lähden tekemään japanilaista paperia...

1 kommenttia:

Blogger veera kirjoitti...

Minkälaista paperia syntyi:)?
Ootko muuten lisäilly noi kuvat jälkikäteen?
Täällä vaan puut ruskaantuu ja ilma kylmenee:)

28. syyskuuta 2008 klo 5.56  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu